Meille hankittiin vuosi sitten keväällä auto. Olen saanut Punton myötä uuden harrastuksen, automatkakuvaamisen. Kuvaan kartturinpenkiltä ikkunasta milloin mitäkin eteen tulee.

Usein erilaiset rakenteet, sillat ja sen sellaiset, ovat autosta katsoen yllättävän kiinnostavia, ja niihin saa erilaista eloa verrattuna paikaltaan kuvaukseen. Eläinten vauhdissa putki ei käsissäni pysy ajovauhdissa, muttei se ole minua estänyt yrittämästä. Usein hyvän kohteen huomaa vasta kun on ajanut jo tilanteen ohi, mutta se kehittää (sekä teoriani mukaan myös nopeuttaa) ajattelua.

Analysoin nykyisin erilaisia asioita valokuvauksen kannalta yhä enemmän, havainnoin ja sommittelen entistä nopeammin, lisäksi huomaan mahdollisuuksia hyvään kuvaan lähes jokaisella automatkalla. Suosittelen harrastusta vakavasti valokuvausta harrastaville, tästä kuvaustyylistä saa väkisinkin rentoa meininkiä tähtäilyyn. Tilanteiden ainutkertaisuus yhdistettynä auton ikkunalasien heijatuksiin luovat positiivisella tavalla hallitsemattomuuden tunteen. Ei kannata kääntää autoa palatakseen ohiajettuun maisemaan, vaan etsiä uutta kuvattavaa.

 

Tästä kuvaustyylistä saa väkisinkin rentoa meininkiä tähtäilyyn

Automatkakuvaamisessa lisämahdollisuuksia antaa tarpeeksi pitkä zoom-objektiivi ja vakaa käsi. Osa valokuvista tärähtää, osassa kohde on jotain aivan muuta kuin mitä kuvaushetkellä on kuvitellut, tai välillä kuvassa ei näy juuri mitään. 

 

Kaikista epäonnenotoksista huolimatta seassa on muistojen fiilistä hyvin tallentavia näpsäisyjä sekä joukko kelpo dokumenttikuvia. Kuvamäärän ollessa satoja tässä suurten muistikorttien luvatussa ajassa, ei kuvia jaksa selata kamerasta, jolloin joskus joitain jopa taidekuvamaisia onnenosumia löytyy vasta kuvia läppärille ladattaessa. Automatkakuvauksessa parasta on sama jännitys kuin filmillä kuvaamisessa, lopputulos on yllätys.